Jos olisi joku huolehtimassa, pitämässä kädestä kiinni. Eilen ymmärsin sen, minkä niin monet jo tietävät. Jos aiot tanssia, on luovuttava jostain muusta, on luovuttava muista ihmisistä. Kaikkein läheisimmät ystäväni ovat tanssikoululta. Mutta kun tunnin jälkeen istuin bussipysäkillä ja ympärillä käveli onnellisia pareja, toivoin, että minullakin olisi joku. Sitten heräsi kysymys, millä ajalla? Hyvä kun löydän tarpeeksi aikaa itselleni, niin mistä sitä sitten repisin jollekin toiselle? Ja kuka edes jaksaisi minua, päivällä aikaa on vain tunti tai kaksi ennen treenejä ja iltaisin olen jo väsynyt, nälkäinen ja helposti kiukkuinen.

Bussissa mietin paljon muutakin. Juttelimme Petran kanssa eilen ennen tuntia. Lopulta keskustelu ajautui siihen, että olen ollut kotona aina aikaisintaan kahdeksan jälkeen tällä viikolla. Petra kysyi minulta: "Kai teillä on sitten joku kotona? Tai siis eikö sun vanhemmat matkustakin aika paljon? Niin ootko sä yksin?" Vastasin, että äiti on kyllä nyt ollut kotona, mutta isä ei, ja huomenna äiti taas lähtisi työmatkalle. "Ei kai sulla oo sitten liian rankkaa, jos sä joudut laittaan iltaisin vielä ruokaa itelles? Ota hei huomenna ihan rauhassa, älä tuu korvaamaan." En oikein osannut vastata. Nuo huolestuneet kysymykset saivat minut ajattelemaan, että onko liian rankkaa. Kiitos siitä, että lausuit ne ääneen. Kun tulin ulos bussista, kyynel vierähti poskelleni. Suihkussa vain itkin. Onhan meillä aina iltaisin joku kotona, mutta olen silti yksin. Pikkuveli vie vanhempien huomion, samoin koira ja televisio. Tyttö joka istuu hiljaa syöden sen mitä on jätetty, valittamatta, vaikka onkin kamala nälkä, pärjää kyllä hyvin. Niinhän se on aina ennenkin pärjännyt, loistavasti, se on itsenäinen ja osaa pitää kyllä huolta itsestään, koulu sujuu eikä kavereiden kanssa ole mitään ongelmia. Suihkusta tullessani katsoin vain kirkkain silmin ja hymyillen vanhempiani. En pystynyt päästämään irti naamiosta, sillä se oli ainoa osa minua joka oli vahva.

Tällä hetkellä koti on helvetti jos joku muu on kotona. Kun olen oikeasti yksin, kaikki on hyvin. Sen ei pitäisi olla niin, mutta en tiedä kuinka muuttaa tilannetta. Ehkäpä vielä keksin ratkaisun. Toivottavasti. Rakastan kyllä perhettäni, mutta on vaikeaa, kun tulee kohdelluksi kuin ilmaa. 

Vain muutama itkuinen sana

Sano että rakastat mua

Kerro että välität